LASKUPISTE™-KÄYTTÄJÄTUTKIMUS 2024

Yleistä

Suoritimme kyselytutkimuksen käyttäjillemme huhtikuussa 2024. Kyselytutkimuksen tavoitteena oli saada kattavasti tietoa palvelustamme erilaisten käyttäjäprofiilien nakökulmasta. Onnistuimme tässä aktivoimalla suuren joukon käyttäjiämme osallistumaan kyselyyn sähköpostiviestinnän, Facebookin, Instagramin sekä palvelussamme tapahtuneen mainonnan avulla. Sähköpostikampanja lähetettiin aktiivisimmille reilulle 2300 käyttäjällemme.

Tutkimuksen avulla saimme hyvin tietoa käyttäjiemme mielikuvasta palveluamme kohtaan. Viime tutkimusta edeltänyt hinnoittelumuutos huononsi silloin erityisesti suosittelijoiden määrää, joka on nyt noussut takaisin normaalille hyvälle tasolle. Muiltakin osin käyttäjämme ovat olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä palveluumme ja näitä tuloksia puramme auki seuraavissa kappaleissa.

93,8 % SUOSITTELEE!

Järjestimme edellisen käyttäjätutkimuksemme vuosi sitten ja siihen verrattuna käyttäjätyytyväisyys on pysynyt täysin samalla tasolla, eli erinomaisena 3,52 / 4. Suosittelijoiden määrä on noussut melko paljon kohtuullisesta 90,9 %:sta hyvään 93,8 %:in. Ensimmäistä lukua tiputti muutama kuukausi ennen edellistä tutkimusta tekemämme hinnoittelumuutokset. Vuoden aikana palveluun tuodut uudet ominaisuudet sekä yleinen hintojen nouseminen ovat sulattaneet hinnoittelumuutoksen vaikutuksia. Emme kuitenkaan ole suosituksissa vielä erinomaisella, kahden vuoden takaisella tasolla, jonka takia tuommekin halvimman Basic-käyttötason takaisin myös uusille käyttäjillemme. Myös muilta käyttötasoilta on mahdollista jatkossa taas tiputtautua Basic-tasolle, esim. yrityksen kausiluontoisuuden takia tai jos laskumäärät ovat muuten laskeneet.

KÄYTTÄJÄT

Suurin osa tutkimukseen vastanneista käyttäjistämme käyttää palveluamme joko päivittäin tai vähintään viikoittain. Päivittäisten käyttäjien määrä on noussut viime vuoden 14,3 %:sta 21,9 %:iin. Nyt se on taas samalla tasolla, kuin toissakertaisessa tutkimuksessa, joka aktivoi hinnoittelumuutosten takia erityisesti alemman käyttötason käyttäjiämme. Kuukausittain tai harvemmin palveluamme käyttäviä on 12,5 %:a.

Laskupiste sisältää kaiken laskutukseen liittyvän 78,1 %:lla käyttäjistämme. Viime vuonna lukemana oli 89,3%, joten vaikka tuommekin palveluun koko ajan uusia ominaisuuksia, joista monet toiveet ovat tulleet käyttäjiltämme, on näitä toiveita vielä toteutettavana. Myös uudet isommat toiminnallisuudet luovat tilaa pienemmille toiveille, joita näistäkin useimmat olivat. Saimme vastauksissa myös jonkin verran uusia kehitysideoita, joita tuomme palveluumme tulevaisuudessa.

Hinnoittelu

Suurimman osan (78,1%) mielestä palvelumme on sopivan hintainen. Aiemmat hinnoittelumuutokset näkyvät vielä jonkin verran tuloksissa ja palveluamme pitää enää 7,8 % todella edullisena. Turhan kalliina sitä pitää 14,1 %. Yleinen hintojen nousu saa kaiken tuntumaan entistä kalliimmalta, mutta uskomme palvelumme olevan kuitenkin edullinen pahimpiin kilpailijoihinsa nähden. Otimme tästä kuitenkin opiksemme ja palautamme käyttöön entisen laskukohtaiseen hinnoitteluun perustuvan Basic-käyttötason, joka tulee edulliseksi vähän laskuttaville.

Tyytyväisyys

Kysyimme käyttäjiemme mielipidettä yllä olevassa graafissa näkyvistä väittämistä. Väittämien vaihtoehdot olivat väliltä 1 – 4. Kaikki tulokset ovat hyvin lähellä viime vuoden tuloksia – suurin ero on asiakaspalvelussa, joka on noussut 3,52 -> 3,64. Kaikkien muiden vastausten, paitsi palvelun edullisuuden, keskiarvo on erinomaisesti tasaisesti lähellä 3,5:ttä.

Viime vuonna kolmannella sijalla ollut asiakaspalvelu on nyt noussut ykköseksi. Toiseksi tyytyväisimpiä käyttäjämme ovat yhden pykälän laskeneeseen palvelun nopeuteen. Tämän jälkeen hyvin lähellä ovat palvelun tuoma apu, yleinen tyytyväisyys palveluun sekä palvelun helppokäyttöisyys. Pari vuotta noussut helppokäyttöisyys on nyt laskenut jonkin verran 3,55 -> 3,47, mahdollisesti uusien laajempien toiminnallisuuksien vaikutuksesta.

Heikoimmat pisteet 2,94 saimme palvelun edullisuudesta. Edellinen hinnoittelumuutos näkyi vielä lukemassa ja muutamissa saamissamme kommenteissa. Näihin reagoimme Basic-tason uudelleenjulkaisulla.

Asiakaspalvelumme kehittämisessä olemme onnistuneet erinomaisesti. Se on noussut tähän mennessä yhtä vaille jokaisessa kyselyssämme 3,09 -> 3,14 -> 3,46 -> 3,53 -> 3,52 ollen nyt 3,64. Myös tyytyväisyys palvelumme kehitykseen on pysynyt erinomaisella tasolla, ollen 3,36.

Ominaisuudet

Kysyimme myös mistä viimeaikaisista uusista ominaisuuksista käyttäjämme ovat pitäneet eniten. Näistä ei mikään erottunut kovinkaan selvästi – Top3 olivat tilitapahtumat (15,2%), tositteiden sisällön tunnistus tekoälyn avulla (13,6 %) sekä asiakas- ja asiakasryhmäkohtaiset hinnat (12,1%). Näiden perässä tulivat tasaisesti tuotekokonaisuudet (10,6%) sekä tasapisteissä kaksivaiheinen tunnistautuminen ja laskuluonnosten yhdistäminen yhdeksi laskuksi (9,1%).

Näiden jälkeen ääniä saivat vielä usean ostolaskun hyväksyminen kerralla (7,6%) sekä verkkolaskuina saapuneiden ostolaskujen muokkaus (6,1%). Vasta melko harva on ottanut palkanlaskennan käyttöönsä, sen saadessa 2% äänistä. 

Hyvin tasaväkistä oli myös, kun kysyimme mitä uusia toimintoja käyttäjämme haluaisivat palveluumme. Ykköseksi nousi viime vuoden tapaan kirjanpito-ominaisuudet (11,5%), joiden eteenpäin viemisessä meillä on tälle vuodelle jo pitkälle tehdyt suunnitelmat. Laskupisteeseen integroitu verkkokauppa nousi kakkoseksi (9,8%). Meillä on tällä hetkellä harkinnassa lähteä kehittämään WooCommerce-lisäosaa kumppanimme toteutuksen pohjalta. Olethan yhteydessä tukeemme, jos teillä on tällaiselle tarvetta.

Kolmanneksi nousi luottotietokyselyn toteuttaminen (9%), joka kuvastaa valitettavan hyvin tätä aikaa, kun yrityksiä on mennyt paljon konkurssiin ja maksuhäiriöt ovat lisääntyneet.

Seuraavina tulivat sähköinen allekirjoittaminen (7,4%) sekä tasapisteissä (6,6%) kuluttajien e-laskut, Posti/Matkahuolto -integraatio sekä asiakaskohtainen viitenumero. Myös laskukohtainen alennus, tositteiden lähetys Laskupisteeseen sähköpostitse sekä matkalaskujen luonti saivat ääniä (kukin (4,9%). Viime vuonna kohtuu kohtuu paljon ääniä saanut iZettle -integraatio sai nyt vain 1,6% äänistä. Myös muut vaihtoehdot saivat hajaääniä, mutta tiedostamme, että tämä kysely ei anna 100% vastauksia käyttäjiemme tarpeista ja sen takia kuuntelemme tarkoin myös asiakaspalvelumme saamia palautteita, kun suunnittelemme palvelumme kehitystä. Sposorointimallimme avulla myös teidän on mahdollista osallistua palvelumme kehitykseen.

Käyttäjämme saivat myös esittää itse haluamiaan uusia toimintoja ja parannuksia palveluumme ja näitäkin saimme kohtuu hyvin. Käymme toivomuksia läpi ja lisäämme niitä kehityslistallemme. Muutama toivottu ominaisuus palvelusta jo löytyykin ja laitamme näiden käyttöönotosta viestiä asianomaisille. Ensimmäisenä toiveena palautamme Basic-tason takaisin uusille käyttäjille. Kirjanpito-ominaisuuksien luonti on todella suuri kokonaisuus, johon laitamme paljon paukkuja tänä vuonna. Toteutamme myös muita pienempiä toiveita ja sponsorointimallin avulla on mahdollista saada myös muita pienempiä ja suurempia kokonaisuuksia toteutukseen.

Käyttäjäpalaute 😊

"Kiitos hyvästä palvelusta ja erityisesti siitä että olette kiinnostuneita meidän käyttäjien tarpeista, tälläistä ei monelta palveluntarjoajalta löydy."
"Hinnoittelumalli on tosi hyvä tällaisen riistetyn yksinyrittäjän kannalta ja siksi suosittelen."
"Käytetään laskupistettä vaikka kirjanpito onkin sähköisenä procountorissa, koska tietty yksinkertaisuus ja näppäryys on tässä hyvää."

Kyselytutkimuksessa oli myös yksi vapaa tekstikenttää, jossa kysyimme mitä parannuksia ja/tai muutoksia käyttäjämme haluaisivat palveluumme sekä onko jotain muuta, josta he haluaisivat meille kertoa. Saimme näihin hyviä vastauksia ja tulemme käymään kaikki läpi ja aika monessa tapauksessa otamme yhteyttä vastaajiin, jotta saamme halutut toiveet selvitettyä tarkemmin sekä autettua muutamia käyttäjiämme heidän kohtaamissaan ongelmissa.

Asiakastarinat

Kysyimme myös halukkuutta osallistua kotisivuiltamme löytyviin asiakastarinoihin oman tarinansa muodossa. Mielenkiintoa näihin löytyi useammalta vastaajalta ja olemme kaikkiin yhteydessä asian tiimoilta.

Kiitokset vielä kaikille vastaajillemme avustanne palvelumme tulevaisuuden suunnittelussa!

Katso vuoden 2023 kyselytutkimuksen tulokset
Katso vuoden 2022 kyselytutkimuksen tulokset
Katso vuoden 2020 kyselytutkimuksen tulokset
Katso vuoden 2019 kyselytutkimuksen tulokset
Katso vuoden 2018 kyselytutkimuksen tulokset